Tervetuloa!

Onpa ihana nähdä sinut täällä! Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan uusiin nettisivuihini.

Täällä blogin puolella pyrin jakamaan vähän enemmän kuvia kuvauksista sekä kertomaan uusimmista jutuista.

Tähän alkuun haluan kertoa sinulle hiukan itsestäni.

Reilu viisi vuotta sitten syntyi esikoispoikani ja maailma todella mullistui. En osannut millään tavalla odottaa etukäteen mitä kaikkea hän voikaan tuoda tullessaan.
Koin itseni todella onnekkaaksi kun sain olla äiti. Nautin leppoisista kotipäivistä ja rauhallisista vaunulenkeistä. Halusin muistaa jokaisen hetken vauva ajasta niinpä kamera oli koko ajan esillä ja muistikortit täyttyivät. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Päiväunien aikaan keitin itselleni ison kupin lattea, söin paljon suklaata ja aloin suunnittelemaan vauvakirjaa. Tein kirjaa aluksi täysin itselleni, kunnes rohkenin unelmoida jostain paljon suuremmasta.

Vauvakirjan teko eteni todella hitaasti ja välillä ei ollenkaan. Toisinaan hautasin koko idean, mutta aina kun avasin kirjani tiedoston tajusin, että haluan todella julkaista sen.
Tähän väliin syntyi vielä toinen lapseni ja kirjan teko taas hiukan siirtyi. Meni 3,5 vuotta kirjan aloituksesta kun seisoin ikkunan edessä tuijottaen ulos ja olin samaan aikaan innoissani, kauhuissani ja todella jännittyneenä.

Sillä pian tulisi rekka tuomaan ensimmäistä painosta Suloinen tarina sinusta-vauvakirjasta.
Unelmasta oli tullut totta! ✨

Kirjan teon ohella minulle syntyi myös toinen unelma. Halusin kuvata vauvoja ja perheitä. Halusin ikuistaa ihania hetkiä ohikiitävistä ajoista. Aloin kuvaamaan ystävien vauvoja, naapuriperheitä ja joskus kysyin hiekkalaatikkolla olevalta odottavalta äidiltä, että sopiiko heidän vauvaa kuvata. Aloin itse opiskelemaan ja harjoittelemaan kovasti kuvaamista ja editointia. Ja huomasin, että nautin siitä kovasti.
Perustin Linnolahti Photographyn 2v. sitten ja vaikka tämä tie ei ole se helpoin, olen onnellinen, että löysin rohkeutta toteuttaa unelmaani.

Olen siis Elina, haaveilia, matkakuumeilija, muistojen vaalija.

Laita rohkeasti viestiä, jos haluat kysyä minulta jotakin!

Kuullan pian!

 

Elina