Perhekuvaus

Perhekuvauksessa ikuistan rennosti teidän perheen yhteisiä hetkiä. Kuvaus kanssani sisältää paljon naurua, hassuttelua sekä leikkiä lasten kanssa. Toivon kuvauksen olevan mieleenpainuva elämys koko perheelle. Elämä ja tunteet saa näkyä!

Kuvaan aina erilaisilla kokoonpanoilla ja kuvagalleria on monipuolinen, josta sinä pääset valitsemaan suosikkisi. Koko perheen kuvien lisäksi, tykkään kuvata vanhempi + lapsikuvia, sisaruskuvia sekä kuvia lapsista yksittäin. Tyypillisesti otan kuvauksen lopuksi vielä muutaman parikuvan, jossa saatte olla kahden puolisosi kanssa. Kuuntelen toiveitanne ja suunnittelen sen pohjalta teille ikimuistoisen perhekuvauksen. 

Olen itse kolmen lapsen äiti ja tulen loistavasti juttuun pienten kanssa. Olen hauska ja helposti lähestyttävä ja lasten onkin helppo tutustua minuun. Annan aina myös tilaa lapselle, jos hän sitä tarvitsee.  

Kun tulet luokseni perhekuvaukseen sinun ei tarvitse osata mitään, sillä minä ohjaan teitä lempeästi läpi kuvauksen

Pyrin tallentamaan aitoja tunteita ja toivonkin, että heittäydyt täysillä mukaan kuvauksen ajaksi keskittyen omaan perheeseesi. 

Aikaisempia töitäni pääset kurkkaamaan portfolio sivulta.

perhekuvaus miljoossa
Perhekuvaus rannalla

Perhekuvaus sisältää

  • Kuvauksen yksilöllisen suunnittelun
  • Kattavan infopaketin, joka sisältää valmistautumisohjeet ja vinkkini onnistuneisiin kuviin. 
  • Leppoisan 1-2 tunnin kuvaushetken kanssani miljöössä / studiossa
  • Lainavaatteiden lainausmahdollisuuden
  • Monipuolisen valokuvagallerian, josta sinä pääset valitsemaan suosikkisi.
  • Valitsemasi kuvamäärän mukaiset digikuvat, huolellisesti viimeisteltynä. 
  • Mahdollisuus tilata kuvatuotteista kuten fine art kuvia ja tauluja. 

Tutustu perhekuvauksen kuviini

Perhekuvaus niityllä
Rentoa perhekuvausta rannalla
Perhekuvaus Helsingissä

Ajattomia kuvia
sinun rakkaimmistasi

Missä perhekuvat kuvataan?

Perhekuvaus Helsinki

Jos sinulla on jokin tietty toive kuvauspaikan suhteen, kuulen siitä todella mielelläni. Jos et ole varma millaisessa miljöössä haluaisit perheesi kuvattavan, suosittelen sinua tutustumaan portfoliooni perhekuvien osalta ja katsomaan miten eri miljöö vaikuttaa kuvien sävyihin sekä tunnelmaan. Hyviä perhekuvauspaikkoja ovat esim. rauhalliset rannat, niityt, mäntymetsät sekä puistot.   

Jos sinulla ei ole mielessäsi mitään erityistä paikkaa, ei hätää! Minulla on mielessäni useampi ihana kuvauslokaatio, jota mielelläni ehdotan myös sinun perheellesi. Kuvaan pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta kysy minua rohkeasti kuvaamaan myös muualle. Esimerkiksi tämän perheen kanssa kuvattiin kauniita perhekuvia Hangon upeilla rannoilla. 

Kuvauspaikan lisäksi kannattaa miettiä kuvauksen ajankohtaa. Jos sydämesi sykkii kesäisille niityille, on kuvauksen kannalta paras aika touko-heinäkuussa. Jos puolestasi pidät lämpimistä sävyistä voi syksy olla kuvauksen kannalta parempi valinta sinulle. Rantakohteet puolestaan toimivat upeasti keväästä syksyyn.

Suosituin perhekuvauspaketini on Täydellä sydämellä paketti, joka sisältää 25  tarkasti viimeisteltyä digikuvaa. Hinnastosta löydät tarkemmat hintatiedot.

Ohikiitäviä hetkiä upeisiin kuviin

Tulet ymmärtämään perhekuvauksen todellisen arvon vasta vuosien päästä. Parhaimillaan kuvat saavat sinut palaamaan uudelleen menneisiin hetkiin. Ne saavat hymyn huulillesi, olosi onnelliseksi ja jopa todella liikuttuneeksi.

Perhekuvaus on kuvaus, johon haluan aidosti vangita jotain sanoin kuvaamatonta. Teidän välisiä katseita, kosketuksia ja tapoja olla yhdessä. Perhekuvaus kertoo tarinaa teidän perheestä, ja teidän elämästänne.

Suosittelen koko sydämestäni ottamaan perhekuvia. Uskon todella, että ne tulevat olemaan sinulle niitä kaikista tärkeimpiä muistoja. Kuvat, jossa koko perhe on yhdessä ja josta todella välittyy suuri onni ja rakkaus.

Jos haluat kysyä minulta jotakin kuvaukseen liittyen laita rohkeasti viestiä yhteystiedot sivun kautta tai laita minulle suoraan sähköpostia elina@linnolahtiphotography.fi. Autan sinua mielelläni! 

Rentoa perhekuvausta rannalla
Perhekuvaus kokemuksia

Kokemuksia perhekuvauksesta- Homevialaura

”Kun katson kuvagalleriaa näin arjen keskellä, näky tuntuu yhä koskettavammalta. Arki vie niin helposti mennessään. Kurahousuaamujen ja iltapuurojen äärellä ei automaattisesti ehdi pysähtyä kaiken arvokkuuden äärelle. Tällaiset kuvat auttavat minua hahmottamaan perheeni ja elämäni arvon. Se ei ole ihan pieni anti yhdeltä valokuvagallerialta se.”

Laura /Homevialaura

Lauran ihastuttava perhe kävi luonani perhekuvauksessa. Miljööksi valikoitui tällä kertaa kaunis ranta itä-Helsingissä. Kuvauskokemuksia pääset lukemaan Lauran blogista: homevialaura.

F.A.Q.

Usein kysytyt kysymykset

Kuvaukseen kannattaa varata aikaa kuvauspaketista riippuen 1-2 tuntia. Jotta saamme tutustua toisiimme rauhassa, ilman kiireen tuntua. Toiset lapset ovat heti innolla mukana kuvauksessa ja toiset kaipaavat reilusti aikaa tutustumiseen.

Kuvauksen varaamisen jälkeen saat minulta kattavat ohjeet siitä miten kuvaukseen voi valmistautua. Saat myös vinkkejä siitä mitkä ovat hyviä kuvausvaatteita perhekuvaukseen. Autan sinua mielelläni myös kuvausvaatteiden valinnassa.

Ei hätää! Jos lapsesi sairastuu juuri ennen kuvausta, siirrämme kuvauksen suosiolla seuraavaan vapaaseen päivään! 

Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu.
Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.